Tappara naiset

Hyvä taistelu ei riittänyt – Kärpät välieriin

Tappara - Kärpät 1-4 (1-1, 0-0, 0-3)

Edellisen pelin hyvä taistelu sai jatkoa myös Tesomalla, kun puolivälieräsarja sai jatkoa sunnuntaina. Alku ei kuitenkaan suuria lupaillut, kun Kärpät karkasivat johtoon heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. 18 sekunnin pelin jälkeen maalin tyylitteli ylänurkkaan sama nainen, joka teki Kärppien avausmaalin eilenkin – E. Lehtinen. Avausmaali ei kuitenkaan saanut meitä lamaantumaan vaan vitja Luoto-Jokipelto-Lauronen kuittasivat sen 1-1-tasoituksella. Emmi laittoi ranteet lukkoon ja pamautti kiekon komeasti ylämummoon. Loppuerä mentiin Kärppien hienoisessa hallinnassa meidän päästessä taas turhan paljon jäähyilyn makuun.

Toinen erä noudattelikin suht' samaa linjaa – meille kakkosia 5 kappaletta ja päälle ”pahis”-Iitan kymppi. Halosella riitti maalilla venymistä jopa paraatipelastuksiin ja osuivatpa vastustajat välillä tolppiinkin. Ottelussa ei tunnetta ja latausta puuttunut ja maalin edustoilla kähistiinkin tämän tästä. Jopa aina niin rauhallinen M. Väyrynen nähtiin hyvän maalille ajonsa jälkeen maalin edustalla alkavissa rehentelyissä. Alivoimat verottivat voimia, mutta kuitenkin taistelimme erän tasanumeroin ja kolmas erä alkoikin kutkuttavasta 1-1-tilanteesta.

Jäähyjä riitti meillä runsaasti vielä 3. erässäkin ja lopulta pari alivoimaa koituikin kohtaloksemme. Ensimmäisen niitin iski Jalosuo hirmuisella lämärillään suoraan voitetusta aloituksesta. Seuraavan maalin samainen Jalosuo järjesti myöskin oman pään AV-aloituksemme jälkeen. Kun hänen laukaustaan yritettiin peittää, niin repertuaarista löytyikin nappisyöttö takatolpalle, josta kiekko oli helppo laittaa tyhjään maaliin.

Tämän jälkeen taistelimme viimeiseen asti, mutta se ei vaan riittänyt. Ottelun loppuun mahtui vielä yksi kymppi suunsoitosta, valmentajan pelirangaistus pukukopin avaimen jäälle heittämisen vuoksi, molarin tuleminen vaihtoaitioon ja Kärppien neljäs maali tyhjiin. Paras pelimme kokonaisuutena tällä kaudella, joten esitystä ei sinänsä tarvitse yhtään hävetä. Kuitenkin, lähellä oltiin, mutta kauas jäätiin – karsintojen karsinnat odottaa..

( #8 )

<<Palaa otteluihin
<<Palaa uutisiin

© Tappara naiset